Yhdeksän melojan joukko lastasi laiturissa laivansa ja suuntasi perjantaina kohti rannatonta merta. Luvassa oli viikonlopun verran retkielämää Sipoon ja Porvoon upeilla luodoilla meren äärellä.
Onnistuneen retken reseptiin oli kirjattu melomista hyvässä seurassa, letunpaistoa ja legendaarisia tarinoita menneistä ajoista, silmänkantamattomiin silokallioita sekä aalto laulua, johon nukahtaa. Voiko ylipäätään olla parempaa tapaa viettää viikonloppu?
Perjantaina retkiseurue suuntasi Furuholmenin kautta kohti Norrkullalandetin eteläpuolella sijaitsevaa Bergholmenia, joka tarjoaa telttatontteja merimaisemissa. Retkielämän suola ja sokeri on ulkona syöminen, ja näissä “ravintoloissahan” tähtiluokitukset ovat usein kohdallaan. Niin tälläkin kertaa.
Lauantaina oli luvassa leppoisia laineita. Jalo toimi joukon suunnannäyttäjänä ja johdatti alkumatkan jälkeen seurueen kohti Löparön kanavaa. Maisemallisesti monipuolinen reitti muistutti niin Tammisaaren labyrintteja, paikoin taas saimme Saimaan vesiä kuin jokimaisemia. Vitholmenin kallioilla nautiskelimme lounaseväitä ja iltapäivällä putkahdimme jälleen avomerelle, kun suuntasimme kohti Onaksen punaisia kallioita.
Onaksen eteläkärjessä, Uudenmaan virkistysalueella voi paistatella päivää silokallioilla, kokkailla nuotiopaikoilla tai vain ihailla rannatonta maisemaa. Karautimme hetkeksi rantaan ja puikkelehdimme metsään, jossa kaikui korpin huuto. Polun varrella maistelimme merta makeamman Glojärven vettä. Järven pintaan heijastuivat poutapilvet ja reunoilla kasvoivat maariankämmekät, ja löytyipä matkan varrelta myös kanttarelleja.
Punaisten kallioiden lisäksi Onas tunnetaan muinaisjäännöksistään. Hämyinen metsä ja silokalliot kirvoittivat monta tarinaa, joita jo muinaiset kulkijat olivat kertoneet. Yksi kiinnostava Onaksen tarinoistahan liittyy legendaan Napoleonille tilatusta sarkofagista, jonka aihio törröttää edelleen Onaksen rannalla kuin odottaen kuljetusta määränpäähänsä. Napoleon putkahteli tarinoissamme esiin viikonlopun aikana, kun kuljimme faktan ja fiktion rajapinnoilla kajakkia kallistellen.
Toinen yö vietettiin Träskholmenissa, josta saattoi nähdä Söderskärin majakalle. Telttapaikkojen osalta Träskesholmenin rannat soveltuvat parhaiten kupoliteltoille, mutta löytyi rannalta paikka myös tunneliteltoilla ja riippumatoille. Illalla saaressa paistettiin lettuja ja makkaroita. Kesäöissä on jotakin taianomaista, kun meri tyyntyy ja luonto hiljenee hetkeksi ennen aamulintujen laulua.
Sunnuntaina heräsimme aurinkoaamuun. Saaret katosivat horisonttiin ja kelluivat ilmassa. Kahvipannut porisivät, kun aurinkokalliolle kerääntyi vähitellen yksi jos toinenkin aamiaisen äärelle. Aamuhetket retkellä: kahvin tuoksua, iloista porinaa, hiljaisuutta ja mereen tuijottelua, kiireettömyyttä ennen hääräämistä ja päivän kokemuksia.
Sunnuntain melontareitti kulki Pirttisaaren kylän halki Heikin luotsatessa joukkoa. (Mainittakoon, että Kaunissaareen EI rantauduttu.) Sen sijaan Pirttisaaressa oli luvassa Lotan elämyksellinen opaskierros. Asiantuntevasti Lotta johdatti kulkuettamme sotahistorian halki kohti tykkiluolastoja sekä muistomerkkiä, myös muita muinaisia tarinoita putkahteli historian havinasta esiin.
Kallioilla loikkimisen ja metsämenninkäisten jälkeen oli aika jälleen jatkaa matkaa kohti lounasta, saunomista tai päiväunia, joihin Tallholmen tarjosi oivalliset puitteet. Mikäänhän ei piristä niin hyvin kuin päiväsauna tahi tupluurit!
Lopulta oli aika kääntää kokka kohti kotia. Lauluryhmä kevensi tunnelmaa tutuille vesille saavuttaessa ja viimeiset kilometrit tultiin laululaineilla kuin itsestään.
On mahdotonta kuvailla sanoin, mitä kokee lähtiessään melontaretkelle. Myös lähivesille lähtiessä ja vain parissa päivässä pääsee yllättävän kauas. Ehkä oloa parhaiten kuvaakin kuva, jossa saaret kelluvat irti kaikesta ja meri tavoittaa taivaan. Kovin etäälle ei tarvitse kotivesiltä siis meloa, kun on ajattomassa ajassa, irti arjesta ja voi heittäytyä tarinoiden ja aaltolaulun vietäväksi. Kotona hieman ihmetellen sitten pohtii: vain kaksi yötäkö olin poissa?
Tämä tarina oli tosi. (…ja kertojallahan on aina tarinalliset vapaudet.)
Lämmin kiitos vielä Lotalle sekä koko retkiryhmälle, mainioille melojakavereille onnistuneesta retkestä!
Nina Jaakkola, 18.7.2019