Eestiluoto sopii kohteena jo kohtuullisesti melontakokemusta omaavalle.
Eestiluoto on kaunis, kallioinen saariryhmä, joka sijaitsee Sipoon ulkosaaristossa noin 20 km päässä vajoilta etelään. Saari on aikoinaan ollut eestiläisten kalastajien ja hylkeenpyytäjien tukikohta ja sittemmin toiminut salakuljettajien tukikohtana. Nykyisin saarella toimii Ilmatieteenlaitoksen havaintoasema. Osa saaresta on rauhoitettu ja osa yksityiskäytössä.
Retki sopii sinulle, jolla on jo kohtuullisesti melontakokemusta erilaisissa olosuhteissa melomisesta, pystyt melomaan tuulessa ja omaat pelastautumistaidot.
Matkalla voit pysähtyä Krokholmenissa tai Skogholmenissa. Eestiluodon eteläpuolella Kutuhälletin luodolla telttailu on sallittua.
Lisätietoja:
Click to access saaristo14net.pdf
Historiaa
Eestiluoto oli toiminut vanhastaan virolaisten kalastajien ja hylkeenpyytäjien tukikohtana. Jo nimi viittaa siihen, ketkä saarta käyttivät. Kiinteän asutuksen Eestiluoto sai vasta 1800-luvulla.
Kieltolain aika oli Eestiluodon historian kukoistuskausi. Saarella asui siihen aikaan kolmisenkymmentä vakituista asukasta. Saksalaiset ja virolaiset pirtulaivat pysyttäytyivät kansainvälisillä vesillä, ja pirtutrokarit hakivat niiltä lastinsa, joka usein piilotettiin välivarastoon odottamaan markkinoille toimittamista. Sijaintinsa puolesta Eestiluoto oli loistava paikka salakuljetukselle, ja nopeasti salakuljetus toikin ennennäkemätöntä vaurautta saarelle. Välivarastoinnin eräs saarelainen ratkaisi rakentamalla navettaansa tullimiehiä hämätäkseen kaksoisseinän siten, että seinien väliin mahtui tuhansia litroja pirtua.
Virkavallan välttämiseksi oli periaatteessa kaksi keinoa: nopea vene, jollaista maamme tunnetuin salakuljettaja Algoth Niska käytti tai ns. pirtuhauki, toiselta nimeltään pirtutorpedo. Pirtuhauki oli kulmaraudasta rakennettu kehikko, johon pystyi latomaan suuren määrän kymmenen litran pirtukanistereita. Pirtuhaukea pystyi hinaamaan tavallisella kalastajaveneellä. Jos joutui virkavallan yllättämäksi, saattoi hinausköyden katkaista, jolloin pirtuhauki upposi pohjaan. Lastia ei silloinkaan menetetty, sillä hinausköydessä oli suolapussilla varustettu koho, joka suolan painosta myös upposi. Kun suola liukeni hiljalleen veteen, nousi koho pintaan ja salakuljettaja saattoi käydä noutamassa lastinsa virkavallan jo poistuttua.
Jatkosodan aikana Naissaareen Tallinnan edustalle oli sijoitettu suomalainen sotilasosasto. Eestiluodolta kotoisin oleva Herbert Liljeberg toimi siellä sähköttäjänä. Elokuussa 1944 hän oli Tallinnassa noutamassa postia, kun hän tapasi sattumalta nuoren virolaisen opettajan Alice Kikajoonin. Se oli ”rakkautta ensisilmäyksellä”, ja nuoret juttelivat hetken sekä vaihtoivat osoitteita. Syyskuussa Suomi irtautui sodasta ja Herbert palasi kotiin Eestiluodolle. Neuvostosensuurista huolimatta nuoret onnistuivat aloittamaan kirjeenvaihdon. Koska Viroon oli siihen aikaan mahdotonta päästä laillisesti, päätti Herbert hakea Alicen pois Virosta salaa. Hän rakensi itselleen veneen, lainasi serkultaan moottorin ja lähti syyskuun alussa 1946 hakemaan Alicea. Herbertin äiti oli Virosta kotoisin ja hyvän onnen sekä sumun turvin hän onnistui luikahtamaan neuvostoliittolaisen rajavartioinnin läpi sukulaisperheen luo. Vene kätkettiin heinälatoon ja Herbert lähti etsimään Alicea. Herbert osasi sujuvasti viroa ja hänen onnistuikin löytää Alice. Nuoret saivat Alicen äidin siunauksen uhkayritykselleen paeta maasta. Uhkayritys onnistui. He onnistuivat pujahtamaan rajavartioinnin läpi ja jännittävän merimatkan jälkeen pääsivät Eestiluotoon syyskuun seitsemäntenä. Herbertin koko matka oli kestänyt viikon. Seuraavana maanantaina nuoripari kävi ostamassa kihlat ja häät vietettiin 22. syyskuuta 1946.