Koulutustiimin kuulumiset alkavalle kaudelle 2023

Koulutustiimi toivottaa kaikille SKK:laisille hyvää alkanutta vuotta 2023. Kohta nähdään yhteisen toiminnan merkeissä Meriturvassa.

Ennen kuin tarkastellaan tämän vuoden suunnitelmia, niin piipahdetaan koulutuskauteen 2022.  Viime kaudesta jäi mieleen paljon erilaisia koulutustapahtumia ja ennen kaikkea yhdessä oppimisen ja tekemisen ilo. Koulutustiimin tavoitteena ollut organisoida koulutuksia ja tapahtumia, jotka lisäävät melonnan turvallisuusuutta niin yksilön kuin ryhmän tasolla, yksilötaidoista ryhmässä toimimisen taitoihin.  On järjestetty Meriturvaan harjoitukset, ennakoivan turvallisuuden luento, tekniikkatorstait, ohjaajakurssi ja ohjaajien jatkokoulutusta, Meloja 1 ja 2-kursseja, avokanoottiin ja aallokkomelontaan liittyvää koulusta. Yhdessä toimimisen ja kannustamisen teemalla jatketaan kohti turvallista ja hauskaa melontakautta.

Muutamia nostoja kaudelle 2023

Peruskurssi päivämäärät on laitettu nyt toimintakalenteriin. Peruskursseille tarvitaan vetäjiä ja apuohjaajia.  (Ilmoittautuminen Jalolle). Melonnan peruskurssit kesä 2023 | Meloja 1

Toukokuussa käydään läpi Meloja 1-kurssin oleelliset kurssisisällöt peruskursseilla ja viikkomeloinnoissa toimivien ohjaajien ja apuohjaajien kanssa 16.5 klo 18. Eteenpäin melonnan tekniikkaa opetellaan ulkopuolisen kouluttajan opastuksella.

Tekniikkatorstait alkaa Avokenootti tekniikoilla 4. ja 25.5  Kesän tekniikkatortailla on tarkoitus kokoontua yhteen, treenaillaan niin, että jokainen pääsee luomaan oman tekniikkatorstainsa. Tekniikkatorstait ovat yhdessä oppimista ja hauskanpitoa torstai-iltaisin. Tule mukaan, ideoidaan, treenaillaan ja höntsäillään.

Ohjaajille suunnattu koulutuspäivä toteutuu 27.-28. 5.2023. Tuolloin ulkopuolinen kouluttaja pitää turvallisuus- ja ryhmänhallintaan liittyvää koulutusta.

Etene matkallasi!  Melojanpolku on toivottavasti tuttu termi jo kaikille seuralaisille. Lähde mukaan kouluttautumaan ohjaajaksi ja etenemään melojan polulla Sipoon kanoottiklubin mentoreiden kannustamana. Tulevalla kaudella järjestämme taas mahdollisuuden harjoitella ja suorittaa meloja 2 taitokoe. Uusia ohjaajia tarvitaan seuratoiminnan ylläpitämiseksi vuosittain ja tänäkin vuonna innokkaille ohjaaja kokelaille järjestetään mahdollisuus suorittaa kurssi. Jos sinua kiinnostaa edetä Melojan tai Ohjaajan polulla kohti uusia haasteita niin tästä tulossa lisätietoa kevään aikana.

Yllä oli muutamia poimintoja tulevista koulutuksista. Pysykää aalloilla, stay tuned.

t. Paavo & koulutustiimi

Koulutustiimi

  • Miika Silverberg
  • Sanna Elomaa
  • Paavo Tuomainen
  • Charlotta Bengs
  • Tarmo Wahlström
  • Jalo-Aatos Alastalo; Koulutustiimin vetäjä, rekostalo@hotmail.com 040 562 7045

Vastaa

%d