Lainaa kirja

The Bark Canoes and Skin Boats of Nothern Eurasia

Seuramme perustajajäsen Harri Luukkanen on lahjoittanut klubin jäsenille yhdessä William W. Fitzhughin kanssa kirjoittamansa kirjan tuohi- ja nahkakanoottien historasta Euraasian mantereella. Järkälemäinen teos on mielenkiintoinen tutkimus ei pelkästään vesillä liikkumiseen käytetyistä erilaisista kanoottityypeistä ja niiden kehityksestä vaan myös ihmisten elämästä noilla karuilla seuduilla. Onko liikaa sanottu, että ilman kanootteja, nykyinen sivistyksemme ei olisi mahdollista?

Valtaisan tutkimus- ja kirjoitusurakan lähteinä ovat olleet pääasiassa kirjalliset dokumenit. Kiitos nykyaikaiset digityökalut hakukoneineen, digiarkistoineen ja käännösohjelmineen. Huomattavaa on, että kyseessä on vertaisarvioitu tieteellinen julkaisu. Nöyrästi kirjoittajat esittävät, että kyseessä on vain pintaraapaisu aiheesta ja toivovat, että aihe herättää kiinnostuksen jatkotutkimuksiin. Kirjassa esitetään mm. yksityiskohtaista luokittelua kanooteista, niiden rakentamisesta, ominaisuuksista ja kehityksestä ja vertaillaan kanoottien eroja eri alueiden ja etnisten ryhmien välillä. Vuosisatojen kuluessa erilaiset ilmasto ja muut luonnon olosuhteet ovat muokanneet veneentekijöiden menetelmiä. Yhtä kaikki, eteenpäin on ollut päästävä elannon; riistan, kalastuksen ja myös kaupan  perässä.  

Lue aiheesta lisää:

https://www.hs.fi/tiede/art-2000007638519.html

https://journal.fi/suomenmuseo/article/view/112931/66520

Kirja on nyt siis klubin jäsenten lainattavissa. Mikäli kiinnostuit, ota yhteyttä Nina Oksanen (oksasennina@gmail.com tai 050 546 5504). 

 

 

 

Vastaa

%d bloggaajaa tykkää tästä: