Suomen Latu haastaa neljännen kerran koko Suomen nukkumaan yönsä ulkona 31.8.2019. Majoitteena voi olla teltta, tarppi, laavu tai vaikka kuusen alus. Tärkeintä on nauttia luonnosta ja jokamiehenoikeuksien suomasta mahdollisuudesta yöpyä ulkona.
Lisätietoja: https://www.suomenlatu.fi/nuku-yo-ulkona/etusivu.html
Ota haaste vastaan ja tule mukaan Nuku yö ulkona-tapahtumaan Tampereelle 30.8.- 1.9. Ystäväseuramme Tampereen Vihuri on kutsunut meidät seikkailemaan ”Nässyn” upeisiin maisemiin.
Pakkaamme kajakit traileriin torstai-iltana 29.8. klo 19. Perjantaina 30.8. klo 16 lähdemme SKK:n vajoilta kohti Vihurien vajoja (Rauhaniementie 25, 33180 Tampere). Kimppakyytejä kannattaa suosia. Saavuttuamme Vihurien vajoille noin klo 19, jatkamme Vihurilaisten kimppakyydeillä kohti Murolea, jossa vietämme ensimmäisen telttayön.
Lauantaina lähtö Muroleesta Näsijärven pohjoisrannalta, joko kanavaa tai koskea pitkin kohti Peronsaarta (noin 30km). Perillä on mahdollisuus nukkua yö ulkona ja saunoa (6 euroa käteistä mukaan saunamaksua varten). Sunnuntaina seikkailemme Peronsaaresta Pyhäjärvelle ja Vihurien vajoille (noin 20 km). Keliolosuhteet vaikuttavat lopulliseen suunnitelmaan. Vajoilla olemme noin klo 16 aikaan, jonka jälkeen pakkaudumme omiin autoihin ja suuntaamme kohti Sipoota.
Retken vaativuus: riittävä melontatekniikka/kunto 30km päivämatkan taittamiseksi. Reitti sisältää selkien ylityksiä. Reskutustaidot oltava kunnossa. Ilmoittautuminen SKKn kotisivujen kautta: Ilmoittaudu tästä!
Retkelle mahtuu mukaan maksimissaan 12 henkeä. Jos olet halukas vetämään traileriamme ja sinulta löytyy vetokoukullinen auto, olet lunastanut paikkasi retkelle. Ilmoita asiasta minulle mahdollisimman pian.
Tervetuloa mukaan!
T. Lotta 040 674 0055
Lisätietoa lähempänä ajankohtaa.