Retki Saaristomerelle 13.-16.5.2021

Tervetuloa Saaristomeren retkelle, jossa melomme kauniissa ja karussa ulkosaaristossa ihaillen kevään heräämistä. Sään niin salliessa melomme Bengtskärin majakalle. Majakkasaari Bengtskär on Pohjoismaiden korkein majakka ja sijaitsee Rosalasta etelään, kaukana muusta asutuksesta avomeren ympäröimänä.

 

Retki alkaa Svartnäsin lossisatamasta torstaina 13.5. klo 11. Tarkempi retkisuunnitelma muokkaantuu sääolosuhteiden mukaan. Paluu Svartnäsiin sunnuntaina 16.5. viimeistään klo 15. Korona-tilanteen takia jokainen huolehtii itsensä ja kajakkinsa paikalle. Mahdollinen trailerikuljetus ja/tai kyyti sovitaan osallistujien kesken. Mukaan mahtuu 7 osallistujaa retkenvetäjän ja apuvetäjien lisäksi. 

 

Retken luokittelu on vaativa, koska ylitämme isoja luodottomia selkiä, myös tuulisissa olosuhteissa. Retki on tarkoitettu kokeneemmalle melojalle, joka kykenee melomaan 1 metrin aallokossa, 9 m/s tuulessa, ja tekemään pitempiä ylityksiä ilman maataukoja. Keväällä meri on kylmää ja tuo lisää haastetta melontaan ja retkeilyyn.

 

Kriteerit:

Osallistujat ovat meloneet tuulessa ja aallokossa, sekä suorittaneet parireskutuksen aallokossa 2021 aikana. Teltta (ei välttämättä mahdollisuus yöpyä riippumatossa), muut retkeilyyn liittyvät varusteet ja kuivapuku ovat välttämättömiä. Vettä 3 vrk:n tarpeeseen ja ruokaa koko retkelle. 

Mikäli tarvetta reskutusharjoituksille pyrin sellaiset järjestämään ennen retkeä.

 

Noudatamme korona-ohjeistuksia retkillämme. Lisäohjeita koronaohjeistuksesta SKK:n sivuilla. Turvallisuussuunnitelma ja tarkemmat yksityiskohdat käydään läpi osallistujien kanssa.

 

Tervetuloa mukaan!

 

Lotta Bengs

Mikäli sinulla on kysyttävää retkeä liittyen olethan yhteydessä 040 674 0055

 

Ilmoittautuminen

 

 

Vastaa

%d bloggaajaa tykkää tästä: