Tiistaina 29.5. klo 18.00 Sipoon kanoottiklubin vajoilta lähti 19 melojaa kiertämään
myötäpäivään Karhusaarta. Sää: auringon paistetta, mukavasti tuulta ja paljon hyvää mieltä.
Mågsholmenin kohdalla päätimme mennä katsomaan aavelaivaa, koska sää oli erinomainen ja porukalla riitti intoa melomiseen, joten poikkesimme hieman suunnitellulta reitiltä. Kukaan meistä ei tiennyt milloin ja millaisissa olosuhteissa laiva oli ajautunut karille. Yksi melojista kysyi kummitteleeko siellä. Ei tietenkään vastasin mielessäni, mutta jotain kummaa siellä välkehteli koko ajan ohittaessamme aavelaivaa.
Yhtäkkiä meloja kaatui, onneksi hän sai kaatuessaan pienen tuen toisen melojan kajakista, samalla hetkellä seuran puheenjohtaja Nina sai myös kiinni kaatuvasta kajakista ja pyöräytti kajakin oikein päin. Uskomattomat refleksit. Kaatuva kajakki oli nyt täynnä vettä. Tuuli ja aallokko painoi aavelaivan kylkeen pelastajia sekä koko meloja porukkaa. Näytti hetken aikaa siltä, että kohta voi kaatua useampikin meloja törmätessään aavelaivaan sekä toisiinsa. Tuuli ja aallokko painavat kohti aavelaivaa.
Ohjaaja Päivi K. ja kokenut meloja Juhani Tribe ottivat muun porukan haltuunsa. He ohjasivat melontaporukan vähän kauemmas aavelaivan vaikutuspiiristä. Päivi ja Juhani pitivät huolen ettei kukaan joutunut enää aavelaivan syleilyyn.
Nina ja minä jäimme reskutettavan viereen. Tuuli ja aallokko painoi meitä aavelaivan kylkeen. Olisiko kohta kolme reskutettavaa, kävi mielessä. Ninan kanssa nopeat neuvottelut, miten reskutus hoidetaan. Onneksi olimme treenanneet Anssin johdolla hinauksia ja reskutuksia pari viikkoa sitten ohjaajien koulutuspäivillä Porkkalassa. Reskutus onnistui lähes Anssin ohjeistuksen mukaisesti. Nina hinasi reskutettavan ja minut kauemmas aavelaivasta samaan aikaan kuin minä tuin ja pidin kiinni reskutettavan kajakista. Kun olimme vähän kauempana, niin Nina tyhjensi kajakin ja reskutettava istui sillä välin kajakkini takaosassa. Reskutus hoidettiin muutamassa minuutissa.
Matkalla Korsnäsiin seitsemän meren kävijä Juhani Tribe otti puheeksi aavelaivan ja sen kohtalon. Ihan tarkalleen valitettavasti en enää muista mitä hän kertoi, mutta tällaisia sanoja Tribe käytti: merirosvot, rommi, ohi menevän aluksen kaappaus, bailausta, purjehtinut itse ehkä kyseisellä aluksella. Tarkoittiko Tribe sitä, että aavelaivan vaikutuspiirissä kaapataan yhä aluksia esim. vetämällä niitä veden alle, en tiedä. Pitää palata joskus mahdollisesti tulevaisuudessa aavelaivalle ja tarkkailla mitä siellä tapahtuu. Ehkä Triben olisi hyvä olla mukana seuraavalla reissulla, koska hän näyttää jotenkin tietävän mitä siellä laivalla tapahtuu.
Korsnäsissä nautimme eväitä, pari melojaa kävi uimassa, reskutusharjoituksia, eskimointia, mukavaa jutustelua ihan niin kuin tiistaimelonnoissa aina ennenkin. Olisi ollut mukava jäädä Korsnäsin tunnelmiin, mutta jossain vaiheessa aurinkokin rupesi laskemaan ja meidän piti jatkaa matkaa kohti lähtösatamaan. Kiitoksia osallistujille.
Huom! Osallistujat voivat ladata omia kuvia ja videoita alla olevien linkkien kautta muidenkin nähtäviksi.
Lisätietoja:
- Tiistaikalenterissa kohteet ja ilmoittautumislinkit
- Lisää tapahtuman kuvia
- Lisää tapahtuman videoita
- Aavelaiva Gerda