Itäinen Suomenlahti yhteistyössä Porvoon Wikinkien kanssa

Tervetuloa Itäisen Suomenlahden kansallispuistoretkelle 11.-14.6.
Melomme yhtä Suomen kauneinta aluetta kesän ihanimpaan aikaan. Alueella on kohtuullisen autio ja alkukesäinen luonto näyttäytyy meille parhaimmillaan.

Lähtö torstai illalla Porvoon vajoilta klo 18, Sipoon vajoilta hitusen aikaisemmin. Osa voi tulla perässä myöhässä. Toki heidän yönsä jäänee tällöin lyhyemmäksi. Eli osa voi siirtää lähtöä illaksi ja tapaamme yöpymissaarellamme. Sipoolaiset saanevat kajakit lähtöpaikalle traikulla. Junaillaan tämä myöhemmin.

Seutu on tuulelle avointa ja saaret kaukana toisistaan. Tarvitaan siis hyvää melontataitoa ja aallokkokokemusta. Reitin olen valinnut siten että paluu on suojainen. Kelin vaatiessa voimme meloa reitin toisinpäin. Vesi on kylmää eli ne jolla on kuivapuvut ottakoot mukaan. Seudulla palveluja on niukalti. Mustasaaressa on vesipumppu ja puucee. Kaunissaaressa vesipiste ja mahdollisesti ravintola.

Koronaepidemian takia jokainen osallistuja tulee lähtöpaikalle omalla tai lähiystävän kyydissä. Emme suosita kimppakyytiä nyt. Pidämme 2m turvavälit koko retken aikana (halauskielto).

Retken reitti on seuraava:

Lähtöpaikka Valkon uimaranta/Loviisa
Ensimmäinen yöpyminen: Yttre Täktarn tai tuulisella kelillä Hudö (Hudörevet)

Perjantai:
Aamulla lähtö klo 08:00 kohti Mutsaviiriä. Jos keli vaatii niin lähtöaikaa voidaan aikaistaakin.
Reitti siis: Yttre Täktarn – Ljusan – Mustaviiri
Katsotaan Mustaaviiriä rauhassa ja jatketaan sieltä Pitkäviiriin. Illaksi jatketaan vielä Pitkäviiriltä Ormskärin kautta yöksi Ristisaareen.

Lauantai:
Ristisaari – Kaunissaari .. Lopi .. Långön (Ryssänuuneja) – Långören – Högholmen.
Lähtö taas klo 8:00 paitsi jos tuulen takia joudumme aikaistamaan/myöhästämään lähtöä.
Yöpymispaikka katsotaan sitten paikan päällä. En ole käynyt näillä saarilla, mutta näyttäisi ettei mökkejä ole liiaksi. Vastaavasti kalliota ja hiekkarantaa on meille riittävästi.

Sunnuntaina:
Högholmen .. Lehtinen .. Svartholm .. Valkon Uimaranta.

Jossain välissä harjoittelemme pelastautumista. Tällöin teltat ja muut tavarat jäävät yöpymispaikalle ja pulikoidaan sopivassa tuulessa uimaetäisyydellä rannasta. Tämä on tietenkin vapaaehtoista mutta kivaa sellaista.

Arvioitu paluuaika on sunnuntaina vajalla klo 18:00.

Retki jaetaan pätkiin ja kukin (pääretkeläinen) on vuorollaan retken pomo; suunnistaja; turvameloja, kuten meidän pääretkellä on aikomus tehdä. Turisteille tämä retki on turistiretki.

Linkki ilmoittautumiseen: https://forms.gle/aTGybFEYYKBNmenbA

Tervetuloa mukaan toivottaa
Lotta 0406740055 bengs.charlotta(at)gmail.com
Hans 0400320337 hans.von.bagh@gmail.com

Vastaa

%d bloggaajaa tykkää tästä: